Mto wa Mbun kylä, Tansania. Mangopuun lehvistö muodostaa viileän varjon moottoripyörien varaosia myyvän kaupan edustalle. Varjoisalle penkille on kerääntynyt joukko poikia seuraamaan, kun hieman vanhemmat nuoret kunnostavat moottoripyöriään. Pihan toisella puolella työskentelee metalliseppä, joka valmistaa tilaustyönä mitä tahansa autotallin ovista pyyhekoukkuihin. Päätien varrella liikenne soljuu tavalliseen tahtiinsa – safariautot kiidättävät turisteja luonnonpuistoon ja ohittavat matkustajia odottavat bajaji-kolmipyöräiset samalla, kun milloin milläkin lastatut moottoripyörät sukkuloivat liikenteen seassa tottuneesti, mutta suomalaiseen liikenteeseen tottuneelle täysin hurjapäisesti. Elämä näyttää soljuvan omalla painollaan ja ihmisillä on nauru herkässä, mutta pinnan alle kätkeytyy myös toisenlaisia todellisuuksia.
Moottoripyörien varaosaliikkeen pihasta löytyy monenlaisia tarinoita. Penkeille kerääntyneillä nuorilla on jokaisella oma uniikki elämäntilanteensa, ja etenkin Suomessa lastensuojelutyötä tekevän korvalla kuunnellessa sydän on koetuksella monen kohdalla. Kaksi nuorta poikaa tulevat kysymään kaupalta mitä tahansa pientä työtä ja pienen selvittelyn jälkeen viereiseltä rakennustyömaalta löytyy pojille tehtäväksi lapioida hiekkaa paikasta toiseen. Toinen pojista kertoo olevansa 14-vuotias. Hän putosi koulusta kuudennen luokan jälkeen, kun hänen äitinsä sairastui ja lopulta menehtyi, eikä alkoholisoituneesta isästä ole ollut pojalle juuri tukea. Toinen pojista on vasta 12-vuotias ja kertoo, ettei ole käynyt koulussa toisen luokan jälkeen. Hän ei ehtinyt oppia edes lukemaan tai kirjoittamaan. Nuorempi poika kääntää katseensa maahan, kun häneltä kysytään perheen tilanteesta, eikä vastaa enää mitään. Pojat jatkavat hiekan lapioimista vaitonaisina, mutta hetken kuluttua he jo leikkivät kottikärryjä siirrellessään pakittavaa kuorma-autoa, ja heidän katseessaan aiemmin näkynyt painolasti kevenee ainakin hetkeksi.
Tansaniassa on olemassa lastensuojelulaki, mutta käytännössä koko maan kattavaa lastensuojelujärjestelmää ei ole. Mto wa Mbun kylässä työskentelee yksi sosiaalityöntekijä, joka vastaa koko alueen noin 20.000 asukkaan sosiaalityön tarpeista. Sosiaalityöntekijän tehtävänä on ohjata asiakkaita eri palveluihin, joista valtaosan tuottavat eri kokoiset kansalaisjärjestöt. Nämä järjestöt puolestaan toimivat suurilta osin ulkomaisten lahjoitusten varassa, joten järjestelmä ei ole erityisen vakaalla pohjalla. Olemassa olevat palvelut tavoittavat vain murto-osan tukea tarvitsevista, eikä esimerkiksi koulupudokkaille ole olemassa mitään palvelua tai tukijärjestelmää, joka kartoittaisi syitä koulupolun katkeamiselle. Usein taustalta löytyy haastavia kotiolosuhteita, kuten äärimmäinen köyhyys, vanhemman sairastuminen tai alkoholismi. Vaikka tansanialaisessa perinteessä yhteisön tuki on yleisesti ottaen vahvempaa kuin länsimaisessa yksilökeskeisemmässä kulttuurissa, voivat nuoret eri syistä jäädä tarvitsemansa avun ja tuen ulkopuolelle. Kylän sosiaalityöntekijä kertoo useimpien alueen projektien olevan suunnattu lapsille, mikä on tärkeää, mutta toteaa tarpeen nuorten tukemiselle olevan suuri, sillä he ovat seuraava sukupolvi rakentamassa paikallista yhteiskuntaa sekä myös huomisen vanhempia.
Palataan moottoripyöräliikkeen pihaan. Useampana iltana kaupan pihassa istuskelee myös eräs tyttö, kutsutaan häntä nimellä Aisha. Aisha on 16-vuotias, ja on viimeiset pari vuotta viettänyt aikansa pääasiassa kaduilla hengaillen, sillä vaikka hän valmistui peruskoulusta hyvin arvosanoin, ei hänen äidillään ollut varaa kustantaa hänelle jatkokoulutusta. Hän kertoo vanhempiensa eronneen jo aikaa sitten, ja tällä hetkellä äidin uusi miesystävä elättää häntä ja kahta pikkusisarustaan, kun biologinen isä viettää aikansa lähinnä baareissa. Aisha kertoo pitäneensä opiskelusta ja olleensa koulussa hyvä, mutta perheen tilanteen vuoksi kouluttautuminen tuntuu pois suljetulta ja elämältä puuttuu suunta.
Katu ei ole kenellekään nuorelle, mutta etenkään tytölle turvallinen paikka kasvaa aikuiseksi. Oman ikäistensä kanssa hengaillessa poikien kujeilu ja huomion hakeminen Aishan läsnä ollessa on melko suloista, mutta tilannetta seuratessa ei voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, miten alueella töitä tekevät aikuiset miehet häntä katsovat. Paikalliset vahvistavat, että Aishan ikäinen tyttö tulee helposti aikuisten miesten hyväksikäyttämäksi, ja myös keskusteluissa paikallisen sosiaalityöntekijän kanssa seksuaalinen väkivalta nousee suurimmaksi nuorten kohtaamaksi väkivallan muodoksi. Grooming on kansainvälinen ilmiö, ja Tansaniassa valitettavasti aivan liian yleistä. Se voi alkaa kehuilla ja pienten hyödykkeiden tarjoamisella, kuten lainaamalla silloin tällöin älypuhelinta elokuvien katsomista varten, ja johtaa lopulta nuoren tulevaisuuden kannalta kohtalokkaisiin lopputulemiin. Aisha kertookin monien vanhojen luokkakavereidensa olevan jo raskaana, mikä valtaosan kohdalla sulkee ovet jatkokouluttautumiselta. Vaikka Tansanian nykyinen lainsäädäntö jälleen salliikin raskaaksi tulleiden koulutyttöjen koulunkäynnin, on nuorilla äideillä harvoin taloudellisesti mahdollista sekä huolehtia lapsestaan että jatkaa opintoja. Yhteiskunnan kielteiset asenteet äidiksi tulleita koulutyttöjä kohtaan eivät myöskään helpota kouluun palaamista.
Aishan tilanne on tällä hetkellä onneksi kääntynyt eri suuntaan, sillä alueella paikallisten kanssa yhteistyötä tekevät GST:n toimijat löysivät hänelle Suomesta kaksi kummia, jotka lupautuivat rahoittamaan kahden vuoden opinnot läheisessä ammattikoulussa. Aisha opiskelee parhaillaan sähköasentajaksi, minkä kertoo olleen suuri kiinnostuksen kohteensa jo lapsesta saakka. Tavatessamme ensimmäisen kouluviikon jälkeen, hänen olemuksessaan on tapahtunut jonkinlainen muutos. Tulevaisuudella onkin ehkä tarjottavaa – jotain erilaista kuin toimettomia päiviä varaosaliikkeen penkeillä.
Myös kaksi kaupalta töitä kysellyttä poikaa ovat tänä syksynä päässeet suomalaisten kummien tuella takaisin peruskouluun, mutta koska peruskoulusta tippuneille kouluun paluu ei ole suoraviivainen prosessi, ja toinen pojista oli ollut useamman vuoden kadulla, vaati kouluun palaaminen enemmän selvittelyä. Juuri tämän tyyppisiin tilanteisiin tarvitaan sosiaalityön osaamista, joka on tansanialaisessa yhteiskunnassa aivan liian aliresursoitu. Paikallinen sosiaalityöntekijä tekee äärimmäisen vaativaa työtä todella laadukkaasti, mutta tämänhetkisellä resurssilla tuen ulkopuolelle jää lukemattomia nuoria. Olisi hienoa nähdä arvostuksen nousu tansanialaista sosiaalityötä kohtaan ja tuon arvostuksen ulottuminen myös taloudelliseen panostukseen alaa kohtaan. Toki kehittyvässä maailmassa sosiaalityö ei ole suinkaan ainoa kohde, joka tarvitsee kipeästi varoja, mutta ei myöskään vähäpätöisin. Panostus ihmisten hyvinvointiin on panostus koko maan tulevaisuuteen.
Tutustuminen nuorten elämäntilanteisiin Mto wa Mbun kylässä laittaa työskentelyn Suomen lastensuojelukentällä uudenlaiseen perspektiiviin. Tuntemukset ovat jopa hieman ristiriitaisia, sillä yhteiskunnassamme ei juuri anneta tunnustusta sille, että meillä on kokonainen järjestelmä ja ammattilaisten verkosto, joka työskentelee lasten ja nuorten hyvinvoinnin varmistamiseksi. Etenkin lastensuojelun laitostyön kontekstissa alan imago ei usein ole mieltä ylentävä, ja huomaan toivovani useamman ihmisen ymmärtävän, miten turvatussa ja etuoikeutetussa asemassa saamme elää. Ihailen sitä resilienssiä, jolla tansanialaiset nuoret selättävät toivottomuuden tilanteissa, jotka ulkopuolisen silmin näyttävät mahdottomilta, mutta toivon ettei heidän olisi tarvinnut kantaa sitä lastia, jonka elämä on heidän harteilleen laskenut.
Kirjoittaja on Leea Lakkala, sosionomi (AMK) ja Globaali sosiaalityö ry:n aktiivi
