Miina Kaartinen
Sosiaalityön yliopistoverkoston tiedeblogin historian kaksi ensimmäistä kirjoitusta tuovat näkyväksi ilmastokysymykseen liittyvän perusjännitteen: suhtaudutaanko ilmastonmuutokseen sosiaalityössä yhtenä ilmiönä muiden ilmiöiden joukossa, vai muuttaako ilmastonmuutos kaiken -myös sosiaalityön käytännön ja tutkimuksen.
Helmikuussa 2020 perustetussa Sosiaalityön tiedeblogissa on ryhdytty pohtimaan sosiaalityön tutkimuksen ja ilmastonmuutoksen suhdetta. Blogia julkaisee valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnet. Näin ollen tekstit kertovat osaltaan kehityksestä, jossa globaalit näkökulmat alkavat valua suomalaisen sosiaalityön tutkimuskentän valtavirtaan. Samaa viestiä antoivat myös viime vuoden Sosiaalityön tutkimuksen päivät, joiden teemana Rovaniemellä oli globaali ja lokaali sosiaalityössä. Pitkään odotettu keskustelu suomalaisen sosiaalityön ajankohtaisesta tehtävästä globaalissa maailmassa on käynnistymässä hitaasti.
Ensimmäisessä tiedeblogin kirjoituksessa Ilmasto muuttuu ja muuttuuko sosiaalityö? professori Timo Harrikari, yliopistolehtori Harry Lunabba ja tutkijatohtori Maija Mänttäri-van der Kuip pohtivat ympäristökriisiä ja sosiaalityön tietoparadigman tarkistamista. Kirjoittajien mukaan ympäristökriisiin vastaaminen näyttäisi edellyttävän ainakin kolmea tieteenalan sisäistä muutosta: 1) temaattisen huomion kääntämistä ylirajaisiin ja paikallisesti ilmeneviin maailmanlaajuisiin ongelmiin 2) teoreettisen painopisteen siirtämistä kohti sen hyväksymistä, että myös sosiaalityötä määrittävät elämän ekologiset reunaehdot maapallolla sekä 3) siirtymää reaktiivisesta sosiaalityöstä ennakoivaan otteeseen (proaktiivisuus).
Blogin toinen julkaistu teksti on professori Kirsi Juhilan kommentti, otsikolla Sosiaalityö on ajassa kiinni olevaa, monilla tasoilla toteutuvaa ihmisoikeustyötä. Juhilan mukaan ilmastonmuutos on tämän hetken kysymyksistä vakavin, mutta kuitenkin vain yksi iso kysymys muiden joukossa -samaan tapaan kuin maailmansodat, lamavuodet ja teknologisoituminen ovat aikaisempina aikakausina olleet. Juhila vetää yhteen kirjoituksensa toteamalla, että suuriin globaaleihin kysymyksiin pitää vastata monilla tutkimusotteilla, ei paradigmavaihdoksella. Kyseinen näkökulma on kapea ja kestämätön.
Kun paradigmalla tarkoitetaan ”jonkin tieteenalan kulloinkin yleisesti hyväksyttyä oppirakennelmaa, ajattelutapaa, suuntausta” (Kielitoimiston sanakirja), on selvää, että suomalainen sosiaalityö tarvitsee nimenomaan paradigmavaihdoksen. Näin on siksi, että jatkuvaan talouskasvuun sitoutuneen järjestelmän osana nykyinen institutionaalinen sosiaalityö käytännössä ja teoriassa on osavastuussa luonnon ja ihmisten hyväksikäytöstä. Sosiaalityön moraalista ydintä ajatellen tilanne ei voi jatkua näin, koska elonkehän rajat ovat tulleet vastaan. Ilman elämän edellytyksiä maapallolla, ei ole myöskään sosiaalityötä.
Harrikarin ym. kirjoittamassa Ilmasto muuttuu, muuttuuko sosiaalityö -tekstissä listatut tieteenalalta vaaditut muutokset ovat yhdenmukaisia niiden ajatusten kanssa, joita ekososiaalisen sosiaalityön tutkijat ovat meillä ja maailmalla esittäneet jo vuosia. Esimerkiksi kirjassaan Green Social Work (2012) Lena Dominelli toteaa ympäristökriisin olevan myös sosiaalityön profession kriisi. Suomessa muun muassa Aila-Leena Matthies ja Kati Närhi (esim. 2014, 2017), sekä Satu Ranta-Tyrkkö (esim. 2017) ovat kirjoittaneet laajasti sosiaalityön ja ympäristökriisien suhteesta. Tutkimusten viesti on yhteneväinen: meidän tulee asemoida sosiaalityö ennakkoluulottomasti uudelleen, kestävämmälle pohjalle ja vastaamaan tämän aikakauden haasteisiin.
Tutkimusten viesti on yhteneväinen: meidän tulee asemoida sosiaalityö ennakkoluulottomasti uudelleen, kestävämmälle pohjalle ja vastaamaan tämän aikakauden haasteisiin.
Matthies ja Närhi (2014) ovat jäsentäneet ekososiaalista sosiaalityötä myös rakenteellisen näkökulman kautta. Heidän mukaansa ekososiaalisen viitekehyksen eri suuntaukset ovat lähestyneet sisällöllisesti toisiaan niin, että nykyään voidaan puhua ”yhteisestä globaalista ekososiaalisen sosiaalityön keskustelusta”. Tässä keskustelussa olennaista on se, että talouden globalisoituessa ympäristöongelmiin liittyvät paikalliset asiat ovat usein samanaikaisesti globaaleja. Lisäksi on havahduttu länsimaisen professiokäsityksen ja järjestelmälähtöisten toimintamallien haasteisiin. Keskeistä on myös sosiaalityön tehtävä liittyen yhteiskunnan ekososiaalisen transformaation vaatimukseen.
Ekososiaalinen transformaatio tai siirtymä on moniammatillinen ja monitieteinen prosessi, jota on Suomessa viime vuosina käsitteellistänyt muun muassa monitieteinen BIOS-tutkimusyksikkö. BIOS käyttää termiä ekologinen jälleenrakennus ja tarkoittaa sillä, että ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristökriisien hallittu kohtaaminen vaatii yhteiskunnilta nopeita ja mittavia toimenpiteitä.
Bioslaisten mukaan tasa-arvoon, osallisuuteen ja toimeentuloon liittyvien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisua ei voida erottaa ekologisista kysymyksistä, eikä ympäristökriisien ratkaisemista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Sosiaalityön yhteiskunnallisessa asiantuntijuudessa on kyse siitä, asettuuko sosiaalityö myötäilemään muutosten virtaa vai omaksuuko se proaktiivisen roolin vaikuttajana (Pohjola 2019). Mikä on sosiaalityön tutkimuksen ja käytännön rooli ekologisessa jälleenrakennuksessa?
Liittyessäni Globaali sosiaalityö ry yhdistykseen vuonna 2011, sanapari ”globaali sosiaalityö” ei ollut vakiintunut suomalaisessa keskustelussa muuten kuin yhdistyksen toimintaan viitatessa. Puhetta globaalista sosiaalityöstä laajempana käsitteenä ei kerta kaikkiaan ollut. Muutamassa vuodessa tilanne on muuttunut radikaalisti. Sosiaalityöntekijöiden joukossa kuplii nyt virkeää joukkovoimaa, jonka pääsanomana on, että sosiaalityöntekijät ovat aktiivisia ja merkittäviä yhteiskunnallisia toimijoita. Miten saisimme valjastettua tämä joukkovoiman koko maapallon hyväksi?
Rauhaisaa Kansainvälistä sosiaalityön päivää!
Kirjoittaja Miina Kaartinen on sosiaalityöntekijä YTM ja työskentelee kulttuurintutkimuksen väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistossa. Miina toimi Globaali sosiaalityö ry:n puheenjohtaja 2014-2019 ja on yhä aktiivijäsen.
Lähteet:
BIOS-tutkimusyksikkö (2019) Ekologinen jälleenrakennus. https://eko.bios.fi/
Dominelli, Lena (2012) Green Social Work. From Environmental Crises to Environmental Justice. Cambridge: Polity.
Helne, Tuula, Hirvilammi, Tuuli & Laatu, Markku (2012) (toim.) Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla. Helsinki: Kelan tutkimusosasto.
Matthies, Aila-Leena & Närhi, Kati (2014) Ekososiaalinen lähestymistapa rakenteellisen sosiaalityön viitekehyksessä. Teoksessa Anneli Pohjola, Merja Laitinen & Marjaana Seppänen (toim.) Rakenteellinen sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja. Kuopio: UniPress, 87−95.
Matthies, Aila-Leena & Närhi, Kati (2017) (toim.) Ecosocial transition in society. Contribution of social work and social policy. Routledge Advances in Social Work. Lontoo: Routledge.
Pohjola, Anneli (2019) Sosiaalityö yhteiskunnassa ja yhteiskunta sosiaalityössä. Teoksessa Anneli Pohjola & Tarja Kemppainen & Asta Niskala & Nina Peronius (toim.) Yhteiskunnallisen asemansa ottava sosiaalityö. Tampere: Vastapaino, 323–341.
Ranta-Tyrkkö, Satu (2017) Sosiaalityön tulevaisuuden etiikka epävarmuuden ja ympäristökriisien maailmassa. Teoksessa Rosi Enroos & Mikko Mäntysaari & Satu Ranta-Tyrkkö (2017) Mielekäs tutkimus. Näkökulmia sosiaalityön tutkimuksen missioihin. Tampere: Tampere University Press, 114–139.