Heippa! Täällä haikeana muistelee noin kuukausi sitten Tansaniassa päättynyttä harjoittelumatkaa sosionomiopiskelijat Kaisla ja Lilja. Vietimme Tansanian kuumuudessa kaksi jännittävää, ihanaa, tunteiden täyteistä kuukautta. Suoritimme harjoittelumme the Bandari Projectissa. The Bandari Project on voittoa tavoittelematon järjestö, joka auttaa katkaisemaan köyhyyden kierteen tarjoamalla koulutusmahdollisuuksia vähäosaisille lapsille ja naisille Mto wa Mbussa Tansaniassa. Bandarissa on esikoulu sekä luokat 1-7. Projekti rahoittaa oppilaille myös jatko-opintoja. Projektissa työskennellään lisäksi vaikeissa oloissa elävien naisten kanssa tarjoten heille mahdollisuuksia koulutukseen. Käytännössä tämä näkyi tällä hetkellä naisille tarjottavana ompelukoulutuksena.
Harjoittelun alussa pääsimme seuraamaan Bandarin ensimmäistä 7-luokkalaisten valmistujaisjuhlaa ja siihen liittyviä valmisteluja. Esityksiä oltiin harjoiteltu jo pitkään ja pari viikkoa ennen valmistujaisia niihin panostettiin todella. Ja se kannatti! Päivä oli upea – täynnä tanssia, laulua ja iloa. Juhla oli varsin erilainen, kuin mikään Suomessa näkemämme. Vaikka suomalaisissa juhlissa on oma viehätyksensä, oli ihanaa vaihtelua nähdä, ettei tällaisen juhlan tarvitse olla vakava, vaan se voi olla yhteistä iloitsemista. Harjoittelussa pääsimme työskentelemään erityisesti 7-luokkalaisten kanssa. Valmistumisesta huolimatta Bandari halusi tarjota heille mahdollisuuden tulla kouluun valmistautumaan jatko-opintoihin. Lisäksi koululla oli ruokaa ja turvallisia aikuisia paikalla – niitä kun ei kotioloissa monella useinkaan ollut saatavilla. Saimme varsin vapaat kädet suunnitella ja toteuttaa erilaisia “oppitunteja” 7-luokkalaisille. Aiheina meillä oli mm. murrosikä, hygienia, kuukautiset, seksuaalikasvatus, väkivalta, tunnetaidot, unelmat, itsetuntemus ja ihmissuhteet. Oppilaat lähtivät tunneilla hienosti mukaan keskusteluihin ja olivat hyvin kiinnostuneita aiheista, vastaavanlaisia oppitunteja ei heille ollut aiemmin pidetty. Pääsimmekin käymään mielettömiä keskusteluja niin oppilaiden kuin opettajienkin kanssa!
Harjoittelun aikana pääsimme myös puuhastelemaan lasten kanssa välitunneilla, osallistumaan oppitunneille sekä osallistuimme usein jokapäiväisiin lukuhetkiin. Pääsimme myös tapaamaan perheitä ja näkemään lasten kotioloja. Olot olivat varsin vaatimattomia ja usein turvattomia kasvuympäristöjä. Monissa perheissä kärsittiin köyhyyden lisäksi alkoholismista, lähisuhdeväkivallasta, konflikteista ja sairauksista. Tavallaan siis täysin samoja haasteita kuin Suomessakin. Kuitenkin valtava köyhyys, erilainen kulttuuri ja niukat auttamismahdollisuudet tekevät sosiaalityön tekemisestä Tansaniassa hyvin erilaista kuin Suomessa. Perheiden tilanteiden näkeminen herätti valtavasti tunteita, toisinaan sydäntä särkeviä sellaisia. Onneksi tapaamisilla oli myös paljon toivoa, rakkautta, iloa ja onnistumisia. Osassa perheistä huokui suuri rakkaus. Vastaavanlaista vilpitöntä auttamisenhalua emme olleet aiemmin kokeneet; yhteisössä pyritään huolehtimaan heistä, joilla menee huonosti. Usein vähästäkin jaetaan, sillä ihmiset tietävät, mitä on olla ilman mitään. Eräskin yksinhuoltajaäiti oli ottanut hoidettavakseen kaksi sukulaisensa lasta, kun hänellä itsellään oli jo seitsemän omaa. Bandarin koulun opettajat puolestaan saattoivat käyttää vapaa-aikaansa pyrkiessään auttamaan koululaisten perheitä, ja olipa pari työntekijää jopa ottaneet oppilaan asumaan luokseen suojellakseen heitä turvattomilta kotioloilta. Yhteisöllisyydestä huolimatta törmäsimme tapaamisilla paljon myös yksinäisyyteen. Useissa perheissä äiti huolehti yksin lapsista, kodista ja elannosta. Isän olinpaikasta tai osallistumisesta ei usein ollut tietoa.
Kohtaamiset herättivät paljon ajatuksia ja toiveen luoda perheille jotakin. Naisten asema niin perheissä kuin yhteiskunnassa huolestuttaa. He olivat useimmiten alisteisessa asemassa ja silti vastuussa perheestä. Monet kertoivat myös kärsivänsä yksinäisyydestä, verkostojen puutteesta sekä lähisuhdeväkivallasta. Aloimme pyöritellä ideoita vertaistuesta tai jostakin, jolla perheet ja erityisesti naiset voisivat löytää voimavarojaan. Keskustelusta muodostui hiljalleen idea tapahtumasta kaikille naisille, joiden huollettava opiskelee Bandarissa. Rajasimme kohderyhmän naisiin heidän ollessa useimmiten vaikeassa asemassa sekä luodaksemme mahdollisimman turvallisen ympäristön puhua lähisuhdeväkivallasta ja naisten sekä lasten oikeuksista. Tahdoimme tuoda tapahtumaan sekä ammattilaisten ääntä, että myös jotakin inspiroivaa yhteisöstä lähtien. Iloksemme saimme tapahtumaan useita puhujia, minkä lisäksi järjestimme yhteistä ohjelmaa, sekä lounaan. Globaali sosiaalityö ry sponsoroi tapahtumaa ja varoilla katettiin puhujien palkkiot sekä ruokailu. Bandari projectissa oltiin erittäin tyytyväisiä ideaamme ja projektin työntekijät tekivätkin ison työn tehdessään järjestelyitä tapahtumaa varten.
Puhujina tapahtumassa toimi kaksi paikallista sosiaalityöntekijää. Toinen keskittyi puheenvuorossaan erityisesti lähisuhdeväkivaltaan ja toinen puhui lasten kasvattamisesta. Hänen puheenvuoroonsa sisältyi myös asiaa alkoholin käytön vaikutuksista perheissä. Toinen sosiaalityöntekijöistä työskentelee sairaalassa ja tekee yhteistyötä sairaalassa työskentelevän silmälääkärin kanssa. Tämä silmälääkäri oli mukana tapahtumassa ja puhui naisille pään alueen vammoista sekä lasten silmäterveydestä. Viimeisenä puhujana toimi vaikeista oloista ponnistanut yrittäjä, joka jakoi oman inspiroivan tarinansa naisille. Jokainen puhuja oli valtavan taitava puhumaan vaikeistakin asioista. Puhujat pitivät yllä kuuntelijoiden mielenkiinnon taitavasti huumorin avulla ja keskustelemalla yleisön kanssa. Tunnelma oli lempeä ja avoin ja yksi naisista yleisössä jopa intoutui spontaanisti jakamaan oman tarinansa muille!
Puhujien jälkeen toteutimme ryhmässä erilaisia aktiviteetteja, joiden tarkoituksena oli tarjota mahdollisuus tutustumiseen ja verkostoitumiseen, jonka toivomme myös luovan pohjaa mahdolliselle vertaistuelle. Tarkoituksena oli myös vaikeiden aiheiden jälkeen keventää mieltä. Otimme ohjelmaan Suomessa monelle tuttuja tutustumisleikkejä, kuten esimerkiksi nimileikin lankakerän kanssa sekä mielipidejanan. Otimme mukaan myös pari hieman heittäytymistä ja mielikuvitusta vaativaa leikkiä. Iloksemme naiset heittäytyivät leikkeihin täysillä. Hymyn ja naurun keskeltä oli mukava siirtyä yhteiselle lounaalle, johon tapahtumamme päättyi.
Kokonaisuudessaan tapahtuma sai paljon positiivista palautetta, mikä oli ilahduttavaa. Bandarissa innostuttiin tapahtumasta ja he ovat kiinnostuneita järjestämään vastaavanlaista uudestaankin. Pallottelimme ideaa myös pienemmistä tapaamisista halukkaiden kesken, jolloin vertaistuellinen näkökulma ja keskustelevuus voisi tulla paremmin esiin, kuin suuressa tapahtumassa. Tämä tapahtuma oli viimeinen päivämme harjoittelussa, mikä herätti ristiriitaisia tunteita; iloa tapahtuman onnistumisesta mutta surua ja haikeutta siitä, ettemme enää pääsisi osaksi tällaista. Onneksi sovimme olevamme yhteydessä ja Bandarista luvattiin päivitellä myös meille, mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan. <3
Tapahtumasta ja koko harjoittelusta Bandarissa päällimmäiseksi tunteeksi nousivat kiitollisuus ja toivo. Kiitollisuus siitä, että pääsimme kokemaan jotain näin ainutlaatuista ja meidät otettiin niin lämpimästi osaksi yhteisöä. Bandarissa tehdään töitä niin suurella sydämellä lasten paremman tulevaisuuden eteen, että sitä on vaikea täysin edes käsittää tai pukea sanoiksi. Toivomme, että voimme tuoda edes hitusen tätä rakkautta ja toivoa osaksi myös omaa työskentelyämme myös kotona Suomessa. Ja toivottavasti pääsemme vielä takaisin Mto Wa Mbuun ja the Bandari Projectiin tapaamaan ihania ystäviämme.
Kaisla Moisio ja Lilja Moisio
Kirjoittajat suorittivat sosionomiopintoihinsa kuuluvan viimeisen harjoittelun Tansanian Mto wa Mbussa Globaali sosiaalityö ry:n kautta syksyllä 2024.
